Tavallista elämää eettisemmin: Puhutaanpa villasta raaka-aineena

Tuttu ja turvallinen villa ei voisi kätkeä sisäänsä mitään pahaa, eihän? Näin olen luullut noin 30 vuotta elämästäni, kunnes tuli päivä, jolloin kuulin angorakanien kohtelusta. Tämä onkin teille jo varmasti tuttua viime vuodelta, mutta kerrataan nyt vielä. Vuonna 2013 Peta (People for the Ethical Treatment of Animals) Aasia julkisti salaa kuvatun videon suurimmasta Angoraa tuottavasta maasta, Kiinasta (90 %). Videossa pupuilta nyljetään turkki elävänä ilman kidunlievitystä, käpälät sidottuina. Tämän jälkeen ne jätetään kasvattamaan uutta, jotta sama voi toistua. Toisaalta videolla näytetään myös turkin kerimistä saksilla, jossa siinäkin käpälät ovat sidottuina, eikä kani ainakaan kovin rentoutuneelta näytä. Kohuvideon tultua julki monet isot vaateyritykset (mm. H&M), ilmoittivat luopuvansa angoravillan käytöstä ja vielä useammat ilmoittivat vähintäänkin selvittävän, mikä on hankittavien tuotteiden alkuperä ja tuotantotapa. Hienoa.

Kolikolla on kuitenkin toinenkin puoli. Angorakanille on jalostettu luonnottoman pitkä ja tuuhea karva, ja se läkähtyisi ja saisi kivuliaita takkuja, mikäli sen karvaa ei lyhennettäisi. Tämän välttämättömän toimenpiteen voi tietysti tehdä täysin kivuttomasti ja siten myös eettistä angorakarvaa lienee mahdollista tuottaa (jos nyt jätetään se seikka huomiotta, että onko ylipäänsä eettistä jalostaa tällaisia rotuja..). Lienee kuitenkin niin, että on todennäköisempää, että angoratuotteen ostaessasi tuet jonkinnäköistä raakuutta, sillä Kiina tuottaa edelleen angorasta noin 90 %. Paitsi tietysti jos olet valmis laittamaan tuotteeseen sievoisen summan rahaa ja googlettamaan sen alkuperän. Tai ostat sen Suomesta pientuottajalta.

Mennäänpä sitten muihin villalajeihin. Villan suurimpia tuottajamaita on Australia noin 80 % markkinaosuudellaan, ja seuraavaksi tulevat Uusi-Seelanti ja Kiina. Koska yksi lammas tuottaa tarpeeseen nähden aika vähän villaa, on tuotantoa tullut tehostaa. Toki eläimet esim. laiduntavat vapaana, mutta on selvää, että yksilöllistä ja humaanista käsittelyä ei välttämättä pystytä jokaiselle eläimelle takaamaan. Ongelmana on käsittelyn ja elinolosuhteiden lisäksi pitkät kuljetusmatkat, sillä lampaita kasvatetaan kuitenkin pääasiallisesti lihan vuoksi, eikä niitä teurasteta ihan joka kylällä.

Erityisesti merinovillan tuotannossa ongelmana on Suomessakin esille nostettu mulesing-menetelmä, jota edelleen Australiassa harjoitetaan. Merinolampaan nahka on poimuinen, mikä mahdollistaa suuremman villantuotannon, mutta altistaa myös loiseläimille. Sen vuoksi villantuotannon kiusana on jonkinlainen lihakärpänen (flystrake), joka aiheuttaa eläimille tulehduksia, myrkytystiloja ja jopa kuoleman. Jotta haitallinen kärpänen ei voisi laskea muniaan lampaaseen, sen hännän ja peräaukon seudulta poistetaan nahka karvoineen. Koska mulesing-menetelmää on ankarasti kritisoitu, villan tuottajat ovat tulleet vastaan sen verran, että kivunlievitystä on alettu käyttämään laajemmin kuin aikaisemmin. Australian villantuottajien sivuilla kerrotaan, että kivunlievitystä käytetään jo jopa 70 %:sti ja luku on kasvussa (http://www.woolproducers.com.au/health-and-welfare/). Koska suhtautuminen on näinkin positiivista, kivunlievityksen käyttö perustuu vapaaehtoisuudelle. Toisin sanoen menetelmää ei lupauksista huolimatta ole kielletty, eikä myöskään kivunlievitys ole pakollista.

Niin pitkään kuin kyseinen menetelmä on sallittua, lienee parempi varmistaa, että villa on mulesing-vapaata. Esimerkiksi Euroopassa ja Uudessa-Seelannissa menetelmä on kielletty.

Muita villan lajeja ovat esimerkiksi ylellisenä pidetyt mohair ja kashmir. Mohair-villaa saadaan angora-vuohesta, kun taas kashmir on vuohen hienoa alusvillaa. Myös näiden villalajien tuotanto-olosuhteissa voi olla parantamisen varaa, sillä ylellisenä pidetyt villalajit eivät nekään ole vapaita tehotuotannolta. Toisaalta nämä villalajit ovatkin sitten jo aika paljon kalliimpia, mikä johtuu mm. siitä, että eläimet elävät karuissa elinolosuhteissa (esim. Mongolian vuoristossa) ja villan keriminen on siten hyvin työlästä.

Kuten tarkkaavainen lukija huomasi, tässä kirjoituksessa keskityin vain villan tuotantoon nimenomaan eläimen hyötykäytön näkökulmasta. Sivuutin täysin esim. ilmastolliset ongelmat sekä sen, mitä vaateteollisuudessa tapahtuu raaka-aineen keräämisen jälkeen. Näitä asioita sivuttakoon tulevaisuudessa. Siihen saakka toivotan kaikille lämpimiä marraskuun päiviä ja jaksamista miehelleni, joka blogistani kuultuaan totesi, että "ainut mikä tässä mietityttää on se, miten minun elämäni tulee muuttumaan tämän myötä." Voin vannoa, että kuulin äänessä pelkoa.

Noora